Sarcophagus with Scenes from the Life of Achilles

Unknown,Roman, Athens, A.D. 180 - 220, Marble
Unknown,Roman, Athens, A.D. 180 – 220, Marble

Four separate episodes from the life of the Greek hero Achilles decorate the sides of this Roman sarcophagus. The front shows Achilles desecrating the corpse of the fallen Trojan hero Hektor by dragging it behind his chariot. One short end shows Achilles putting on his armor, and the other shows Odysseus discovering Achilles hiding among the daughters of King Lykomedes on Skyros. The unfinished back of the sarcophagus shows a battle of Greeks and centaurs. This scene probably also refers to the life of Achilles, since he was educated by the centaur Chiron. The life of Achilles was a popular subject for the decoration of Roman sarcophagi.

On the lid, a man and a woman recline on an upholstered couch. As was the common practice, the heads of the figures were left unfinished so they could be carved as portraits of the deceased when the sarcophagus was purchased. In this instance, however, the portraits were never completed; the reason is unknown.

Burial in a sarcophagus was a popular custom during the period from about 150 to 250 A.D. Sarcophagi were mass produced in a few centers, one of which was Athens. Athenian sarcophagi were carved on all four sides and often surmounted with reclining figures.


Source: The J. Paul Getty Museum

Archaeological Site of Leptis Magna

Severan Basilica, Leptis Magna 2nd century AD.
Severan Basilica, Leptis Magna 2nd century AD.

Leptis Magna was enlarged and embellished by Septimius Severus, who was born there and later became emperor. It was one of the most beautiful cities of the Roman Empire, with its imposing public monuments, harbour, market-place, storehouses, shops and residential districts.

Leptis Magna is a unique artistic realization in the domain of urban planning. It played a major role, along with Cyrene, in the movement back to antiquity and in the elaboration of the neoclassical aesthetic.

Market place.
Market place.
Market place.
Market place.

The Phoenician port of Lpgy was founded at the beginning of the 1st millennium BC and first populated by the Garamantes. The city, which was part of the domain of Carthage, passed under the ephemeral control of Massinissa, King of Numidia. The Romans, who had quartered a garrison there during the war against Jugurtha, integrated it, in 46 BC, into the province of Africa while at the same time allowing it a certain measure of autonomy.

Although Leptis (the latinization of its Phoenician name) was comparable to the other Phoenician trading centres of the Syrtian coast, like Sabratha, after Septimius Severus became emperor in 193, its fortunes improved remarkably. Thanks to him, the renewed Leptis was one of the most beautiful cities of the Roman world. It is still one of the best examples of Severan urban planning.

Thereafter, Leptis felt prey to the same vicissitudes of fortune as the majority of the coastal cities of Africa. Pillaged from the 4th century and reconquered by the Byzantines who transformed it into a stronghold, it definitively succumbed to the second wave of Arab invasion, that of the Hilians in the 11th century. Buried under drifting sands, the city has only been disengaged, piece by piece, over the course of a long archaeological exploration.

Arch of Septimius Severus.
Arch of Septimius Severus.

The city, which was constructed during the reign of Augustus and Tiberius but which was entirely remodelled along very ambitious lines under the Severan emperors, incorporates major monumental elements of that period. The forum, basilica and Severan arch rank among the foremost examples of a new Roman art, strongly influenced by African and Eastern traditions.

The sculptures of the Severan basilica, which remain in situ, and that of the Severan arch, in the museum at Tripoli, are innovative in their linear definition of forms, the crispness of their contours and the angular delineation of their volumes: a comprehensive aesthetic, conceived as a function of the blinding African sun.

The ancient port, with its artificial basin of some 102,000 m2, still exists with its quays, jetties, fortifications, storage areas and temples. Dug under Nero and organized under Septimius Severus, it is one of the chefs d’oeuvre of Roman technology with its barrage dam and its canal designed to regulate the course of Wadi Lebda, the dangerous torrent that empties into the Mediterranean to the west. The market, an essential element in the everyday life of a large commercial trading centre, with its votive arch, colonnades and shops, has been for the most part preserved. The building, which dates from the Augustan period, was transformed and embellished under Septimius Severus.

Warehouses and workshops also attest to the commercial and industrial activity of a city whose large prestigious monuments, arches and gates, original forum and Severan forum, temples, baths, theatre, circus and amphitheatre, only occupy a very small part of the total area.

Forum in Leptis Magna, 2nd century AD.
Forum in Leptis Magna, 2nd century AD.


Photos: Wikipedia

Marble relief fragment with scenes from the Trojan War

Early Imperial, Julio-Claudian, 1st half of 1st century A.D., Roman, Marble, Palombino Overall: 7 1/8 x 6 15/16in. (18.1 x 17.6cm, Stone Sculpture

The tabulae iliacae, a series of tablets covered with scenes from the Trojan War and explanatory inscriptions in Greek, were presumably designed to teach students Homer’s eighth century B.C. epic poem the Iliad. This piece is signed on the back by a Greek artist named Theodoros, to whose workshop all the surviving examples can be ascribed. The tablets show that Homer was as popular with Romans as with Greeks, despite the fact that Virgil’s Aeneid, designed to rival the Homeric poems and published by 19 B.C., quickly became the classic Latin epic.

Each scene can be identified with a passage from the Iliad. For example, the central one on the left side of the tablet depicts the capture of Troy. The Trojan Horse has already been brought within the tall walls of the city, and Greeks are emerging from its wooden belly and climbing down a ladder. On the right side of the tablet, the second frieze from the top depicts Achilles in his chariot, dragging Hector’s dead body outside “high-gated” Troy, while King Priam and Queen Hecabe, the parents of Hector, look on in horror from atop the city’s walls.

Source : The Metropolitan Museum of Art

12 Ancient Roman Monuments

Roman Theatre of Meridaroman_theatre_of_meridaAccording to an inscription, the Roman Theatre of Merida was built in 16 BC by order of Agrippa, a general and friend of emperor Augustus. The ancient theatre could house up to 6000 spectators. In later centuries the theater underwent several restorations which introduced new architectonic elements and decorations. The structure was restored to the current state in the 1960s-1970s.

Arch of Caracalla at Djemila

arch_of_caracalla_at_djemilaThe Arch of Caracalla was built in 216 AD in honor of Emperor Caracalla and his parents Julia Domna and Severe Septime. The arch was dismantled by the Duc d’Orleans in 1839, ready to be shipped to Paris, but when the duke died 3 years later the project was abandoned. The arch was reconstructed in 1922.

Les Ferreres Aqueduct

2244612961_c95747604d_zLes Ferreres Aqueduct (also known as Pont del Diable meaning Devil’s Bridge) was built to take water from the Francoli water 15 kilometers (9 miles) south to the city of Tarragona. It probably dates from the time of Augustus, the first ruler of the Roman Empire. The aqueduct has a maximum height of 27 meter and a length of 249 meter. It was composed by 25 upper arches and 11 lower arches.

Arch of Septimius Severus

Arch of Septimus SeverusLucius Septimius Severus was a Roman Emperor born in Leptis Magna who reigned 193 until his death in 211. The citizens of Leptis probably started the construction immediately after their fellow citizen had become emperor. The central scene on the arch shows the emperor shaking hands with his sons, Caracalla and Geta. Caracalla is shown as a tall young man and this offers a clue for the moment of completion of the arch, probably in the early 200’s.

Arch of Titus

Arch of TitusArch of Titus in Rome was constructed in 82 AD by the Roman Emperor Domitian shortly after the death of his older brother Titus to commemorate Titus’ victory in the Sack of Jerusalem in 70 AD. The Arch of Titus has provided the general model for many of the triumphal arches erected since the 16th century including the Arc de Triomphe.

Dougga Capitol

Dougga CapitolDougga is sometimes called “the best-preserved Roman small town in North Africa”. Amongst the most famous Roman monuments at the site are a Punic-Libyan mausoleum, the theatre and the capitol. The capitol is a Roman temple from the 2nd century CE, principally dedicated to the three most important Roman gods: Jupiter, Juno and Minerva.

Theatre of Sabratha

Theatre of SabrathaSabratha’s was established around 500 BC as a Phoenician trading-post and reched its peak under Roman rules as a coastal outlet for the products of the African hinterland. The Theatre of Sabratha was built in the 2n century AD. The Roman structure appears largely intact owing to its reconstruction by Italian archaeologists in the 1930s. The theatre had 25 entrances and could seat approximately 5000 spectators.

Garni Temple

3357471114_448c3b321d_zDedicated to Helios, the Roman god of the sun, the Garni temple was built by the Armenian King Trdates I in the 1st century AD. The construction was probably funded with money the king received from the Roman Emperor Nero in exchange for military support against the Parthian empire. Unlike other Greco-Roman temples, it is made of basalt. In 1679 an earthquake completely destroyed the ancient Roman temple and it lay in ruins until its reconstruction in the 1970s.

Arch of Constantine

3657298870_8e718c5580_zSituated next to the Colosseum, the Arch of Constantine was erected in 315 AD to commemorate Emperor Constantine I’s victory over Emperor Maxentius. The battle marked the beginning of Constantine’s conversion to Christianity. According to chroniclers, Constantine had a vision that God promised victory if his army daubed the sign of the cross on their shields.


BosraBosra was conquered by the Romans in 106 AD who made it the capital of their Arabia province. The theatre of Bosra was built in the 2nd century AD and could seat up to 15,000 people. Because a fortress was built around the theatre by the Ayyubids it is now one of the best preserved Roman theatres in the world.


PalmyraFor centuries Palmyra was an important and wealthy city located along the caravan routes linking Persia with the Mediterranean ports of Roman Syria. There is much to see at the site today, including the huge Temple of Bel, the monumental arch and the colonnade that once consisted of 1,500 Corinthian columns.

Diocletian’s Palace

4349088_731af7c7d2_zDiocletian’s Palace lies in a bay on the south side of a short peninsula running out from the Dalmatian coast and was built by the Roman emperor Diocletian in preparation for his retirement. Weakened by illness, Diocletian left the imperial office on May 1, 305, and became the first Roman emperor to voluntarily abdicate the position. He lived out his retirement in his palace tending to his vegetable gardens. His palace went on to become the core of the modern day city of Split. As the world’s most complete remains of a Roman palace, it holds an outstanding place in Mediterranean heritage.

Source: Touropia

Photos:Tom,UriartedeIzpikua,Moody75,Beggs,Bitxi,Sebasti,Inna Zyu,StormCrypt,CharlesFred,ATraverns,AdamBaker/Flickr

“Barbaric Leader” – Who Is This Statue Of?


Head of a young barbaric leader. Found inside the Theatre of Dionysus, 2nd Century AD. Acropolis Museum, Athens. Photo: Nikos Daniilidis.

I love this gorgeous statue! If anyone knows more info about this statue, let me know! Thank you!

Alexander The Great


Alexander The Great, Greek, late 4th-3rd century BC, Alexandria, Egypt (Place of Discovery)

The head and shoulders are meant to be seen in a three-quarter view. The back of the head and shoulders are flattened in two planes that meet at an angle behind the neck. A single groove, used for attachment, cuts vertically through both surfaces. The top of the head is also flat; the remains of a wooden pin suggest that the top part of the head was made of a separate piece of ivory attached with the pin. The bust probably ornamented the fulcrum, or headrest, or a couch. The upswept hair falling back from the low, furrowed forehead, the large deep-set eyes with upward gaze, and the full lips conform to the descriptions of Alexander the Great and to other known representations of him. The closest comparision with this piece is a tiny ivory head (now at the National Gallery of Art in Washington, D. C.) identified as Alexander found in a royal tomb at Vergina in northern Greece and thought to have ornamented, together with other ivory heads, the bier of the man buried in the tomb. A direct comparison of the Walters head with large-scale photographes of the Vergina head shows striking ismilarities in the physiognomy of the features and the artistic style of representation, suggesting that the two are close in date. The Walters head is said to come from Alexandria. During the feuding that followed Alexander’s death in Babylon, the ablest of his generals, Ptolemy, managed to acquire Alexander’s body for burial in the city named in his honor. The Walters head could have ornamented a funeral couch in the same fashion as heads from the Vergina tomb.

Source : The Walters Art Museum

Sarcophagus with Scenes of Bacchus

Unknown, Roman, Rome, A.D. 210 - 220.; with supports: 1800s, Marble.
Unknown, Roman, Rome, A.D. 210 – 220.; with supports: 1800s, Marble.

The inscription on the lid of this sarcophagus identifies its former occupant, Maconiana Severiana, as being from a senatorial family. “To the soul of the deceased. For Maconiana Severiana, the sweetest daughter, Marcus Sempronius Faustinianus, vir clarissimus [holding a senatorial rank], and Praecilia Severiana, clarissima femina from a senatorial family, her parents had this made.” Given the small size of the sarcophagus, Maconiana must have been a child or adolescent.

The front of the sarcophagus shows a Dionysiac revel, culminating in the discovery of the sleeping Ariadne, shown lying down on the right. Abandoned by the Greek hero Theseus, Ariadne awakened to a new life with Dionysos, the god of wine. The goat-legged Pan lifts the veil from her prone figure while satyrs, maenads, and a panther surround the drunken Dionysos.

The back of the sarcophagus shows another Dionysiac scene of winemaking carved in a simpler, flatter style. Panels with related figures flanking the central inscription on the lid. For the Romans, Dionysos was associated with the hope of a better afterlife; thus many sarcophagi show the god and his followers.

Sculpted stone sarcophagi, which came into use in the 200s A.D., soon became symbols of wealth and status. Since Romans favored certain themes for sarcophagi, they were often bought ready-made and then customized by the addition of a portrait of the deceased. The blank face of Ariadne should have been carved as a portrait of Maconiana Severiana. Why it was left blank in this instance is not clear.

Sarcophagus with Scenes of Bacchus : Left side
 Sarcophagus with Scenes of Bacchus : Right side
Sarcophagus with Scenes of Bacchus : Right side

J. Paul Getty Museum  

Usein Kysyttyä : Mitä Tapahtui Rooman Kaatuneille Sotilaille?

Kuva Caelius (kuvassa keskellä, hänen vierellään vapautetut orjat Marcus Privatus ja Marcus Thiaminus) kuoli Teutoburgin taistelussa vuonna 9. Hänen ruumistaan ei löydetty, mutta hänen veljensä pystytti hänelle muistokiven.
Kuva Caelius (kuvassa keskellä, hänen vierellään vapautetut orjat Marcus Privatus ja Marcus Thiaminus) kuoli Teutoburgin taistelussa vuonna 9. Hänen ruumistaan ei löydetty, mutta hänen veljensä pystytti hänelle muistokiven.

Kuljettiko Rooman armeija kaatuneet sotilaansa kotiin?

Antiikin Rooman valtakunta oli niin suuri ja sen ajan kuljetusvälineet olivat niin hitaita, ettei kaatuneiden sotilaiden ruumiita yleensä viety kotiin haudattaviksi. Niissä harvoissa historioitsijoiden tuntemissa tapauksissa, joissa näin tehtiin, oli kysymys korkea-arvoisista upseereista. Tavalliset legioonalaiset haudattiin siihen paikkaan, jossa he olivat kaatuneet.

Roomalaisten uskomusten mukaan hautaamattoman ruumiin sielu ei löytänyt kuoleman valtakuntaan eikä näin ollen saanut rauhaa. Tästä syystä kaatuneet pyrittiin aina hautaamaan. Myös kuolleen ihmisen muiston säilyttämistä pidettiin tärkeänä, ja leirissä rauhan aikana kuolleen sotilaan haudalle saatettiin pystyttää kivi tai puu. Taisteluissa kuolleiden sotilaiden muistoa vaalittiin kaivertamalla heidän nimensä esimerkiksi aseisiin ja kypäriin. Varusteet siirtyivät uusille sotilaille, ja näin kaatuneiden muisto jäi elämään heidän keskuudessaan.

Rooman armeijan käytännöistä ja sotilaiden elämästä laajemmin kiinnostuneille suosittelen luettavaksi Adrian Goldsworthyn kirjaa Rooman Sotilasmahti – Armeija joka loi historian mahtavimman imperiumin.

”Marcus Caelius, Tituksen poika. 18. legioonan sadanpäämies. 53-vuotias. Kuoli Varuksen taistelussa. Laskettakoon hänen luunsa tähän.” Kaiverrus Xantenista Saksasta löytyneessä muistolaatassa.
”Marcus Caelius, Tituksen poika. 18. legioonan sadanpäämies. 53-vuotias. Kuoli Varuksen taistelussa. Laskettakoon hänen luunsa tähän.” Kaiverrus Xantenista Saksasta löytyneessä muistolaatassa.

Colosseum – Arkkitehtuuriltaan Täydellinen Rakennus Julmien Huvien Näyttämönä Osa. 2

Pollice Verso on latinaa ja tarkoittaa alas käännettyä peukaloa, jota keisarit käyttivät gladiaattoritaistelujen yhteydessä. Pollice Verso on Jean-Leon Geromen maalaus vuodelta 1872.
Pollice Verso on latinaa ja tarkoittaa alas käännettyä peukaloa, jota keisarit käyttivät gladiaattoritaistelujen yhteydessä. Pollice Verso on Jean-Leon Geromen maalaus vuodelta 1872.

Kansalle leipää ja sirkushuveja

Gladiaattorien armeijaan kuului sekä opettajia että oppilaita, ja taistelijat jakaantuivat fyysisten ominaisuuksiensa mukaan eri aselajeihin. Näitä olivat samnilaiset, joilla oli pitkä miekka ja kilpi, traanialaiset, jotka käyttivät puolustukseen pyörökilpeä ja hyökkäykseen tikaria, murmillones, joiden kypärässä oli kuvattuna eräs merikala, murmia, sekä verkkotaistelijat, jotka yleensä taistelivat murmilloita vastaan verkon ja atraimen avulla. Yleensä gladiaattoritaistelut kestivät samoin kuin muutkin kisat aamunkoitosta iltahämärään. Keisari Dominitianuksen hallituskaudella ne saattoivat kestää joskus yöhön asti. Poikkeuksen teki mielipuolisen keisari Glaudiuksen järjestämät näytännöt, joiden raaka verilöyly jatkui keskeyttämättömänä muutamia tunteja. Antiikin kirjailijat, piirtokirjoitukset sekä taide antavat meille tietoja näytäntöjen vaihtelevuudesta. Yksitoikkoisen teurastuksen saattoi yhtäkkiä keskeyttää viaton näytäntö, jossa esiintyi kesytettyjä villieläimiä. Mutta oli myös hirvittäviä esityksiä, joissa villieläimet kamppailivat keskenään elämästä ja kuolemasta.

Gladiaattorien kunnia-asia oli kaksinkertaistaa vaara omalla rohkeudellaan. He eivät esim. käyttäneet aseitaan vaan kaatoivat karhun nyrkin iskulla tai sokaisivat leijonan heittämällä viittansa sen silmille. Gladiaattorit ärsyttivät härkiä heiluttamalla punaista vaatetta, samoin kuin espanjalaiset matadorit, härkätaistelijat, tekevät tänä päivänä. Gladiaattorit pitkittivät jännitystä harhauttamalla eläimiä viekkailla ja taitavilla tempuilla. Väistääkseen härän hyökkäystä he kiipesivät muurille, sinkauttivat itsensä seipään avulla turvaan, livahtivat areenalle etukäteen sijoitettujen kääntöporttien suojaan tai hyppäsivät pyöreään siiliä muistuttavaan piikkipintaiseen koriin.

Meitä kauhistuttaa näytäntöjen vaatimien uhrien määrä. Keisari Tituksen järjestämässä Colosseumin vihkiäisjuhlassa vuonna 80 surmattiin yhtenä ainoana päivänä 5000 eläintä ja keisari Trajanuksen aikana surmattiin eräässä näytännössä 2246, toisessa 2243 eläintä. Näillä teurastuksilla, jotka meistä tuntuvat pöyristyttäviltä ja jotka ajanlaskumme kolmannen vuosisadan lopulla alkoivat tympiä jo roomalaisiakin, oli kuitenkin edes yksi käytännöllinen tarkoitus. Niiden avulla keisarit puhdistivat eri valtionsa villipedoista.


Gladiaattorit saapuivat vaunuilla Colosseumille, astuivat alas amfiteatterin edustalla ja marssivat areenan ympäri sotilaallisessa järjestyksessä. Yllään heillä oli kultakirjaillut purppuranpunaiset viitat. He marssivat vapaasti ilman aseita. Aseita kantoivat perässä kulkevat palvelijat. Kun saavuttiin keisarin aition kohdalle he kääntyivät keisariin päin, kohottivat oikean kätensä kunnioittavasti häntä kohti ja tervehtivät häntä kuuluisiksi tullein sanoin : “Ave, Imperator, morituri te salutant! Tervehdys keisari, kuolemaan menevät tervehtivät sinua!”. Ohimarssin loputtua seurasi aseiden tarkastus. Joukosta poistettiin pehmeäteräiset/kärkiset miekat, jotta toimitus voitaisiin suorittaa loppuun asti. Kun aseet oli hyväksytty ja jaettu, määrättiin taistelijaparit arpomalla. Toisinaan asetettiin vastakkain pelkästään saman lajin gladiaattoreita, toisinaan taas erilaisin asein taistelevia.

Näytäntöä valvovan virkamiehen annettua määräyksensä kaksintaistelujen aloittamiseksi alkoi orkesteri soittamaan. Huilujen, torvien ja trumpettien äänet sekoittuivat toisiinsa huimaavaksi meteliksi. Tuskin ensimmäinen gladiaattoripari oli ehtinyt aloittaa taistelunsa, kun amfiteatterin yleisö joutui hurmion valtaan. Gladiaattoreiden tappamisen halua yllytettiin julmin kannustushuudoin : Iske! Pää poikki! Polta hänet! jne. Tarvittaessa taistelijoita ruoskittiin nahkahihnoilla verille asti. Yleisö reagoi voimakkaasti kun gladiaattorit onnistuivat vahingoittamaan toisiaan. Huomatessaan oman suosikkinsa vastustajan alkavan horjua vedonlyöjät eivät peitelleet iloaan, vaan säestivät iskuja julmilla huudoilla. He olivat barbaareja, jotka riemuitsivat oman gladiaattorinsa voiton johdosta nähdessään tämän vastustajan lyyhistyvän kuolleena maahan.

Kharoniksi pukeutuneet palvelijat tulivat ruumiin luo ja iskivät gladiaattoria nuijalla otsaan varmistaakseen, että tämä todella oli kuollut. Vainajat kannettiin paareilla pois areenalta ja verinen hiekka tasoitettiin kiireesti. Joskus rajut taistelut saattoivat päättyä ratkaisemattomina. Jos kamppailijat olivat yhtä voimakkaita ja taitavia, he saattoivat molemmat kaatua tai jäädä pystyyn. Tällöin ottelu julistettiin ratkaisemattomaksi ja seuraava pari astui esiin. Useimmiten häviäjä sai tainnuttavan iskun tai haavoittui, mutta ei kuitenkaan kuolettavasti. Tuntiessaan ettei hän enää pysty jatkamaan taistelua hän laski aseensa, painautui selälleen ja nosti vasemman kätensä ylös armonpyynnön merkiksi. Armahduksen myöntäminen tai kieltäminen kuului voittajalle, mutta keisarin läsnä ollessa voittaja joutui luopumaan oikeudestaan. Keisari taas usein kysyi yleisön mielipidettä ennen kuin ratkaisi asian. Jos gladiaattori oli taistellut urheasti, katsojat heiluttivat liinojaan, nostivat peukalonsa pystyyn ja huusivat : päästä hänet!. Jos keisari myöntyi heidän toivomukseensa ja samoin nosti peukalonsa, hävinnyt sai armahduksen ja sai elävänä poistua areenalta. Jos yleisö taas oli sitä mieltä, että gladiaattori oli pelkuruudellaan ansainnut tappionsa, he käänsivät peukalonsa alaspäin ja huusivat : lyö pää poikki!. Keisari antoi teloitusmääräyksen kääntämällä peukalonsa alaspäin. Gladiaattorilla ei ollut muuta mahdollisuutta kuin antaa katkaista kaulansa. Voittanut gladiaattori oli selviytynyt leikistä ja hän sai heti palkintonsa. Hänelle annettiin kultarahoin ja kallisarvoisin lahjoin täytettyjä hopealautasia ja lahjat kädessään hän juoksi areenan halki katsomon osoittaessa suosiotaan.

Tervehdys keisari, kuolemaan menevät tervehtivät sinua! Jean-Léon Gérômen maalaus vuodelta 1859.
Tervehdys keisari, kuolemaan menevät tervehtivät sinua! Jean-Léon Gérômen maalaus vuodelta 1859.

Tuhannet roomalaiset nauttivat, kokematta itse mitään vaaraa, päiväkausia aamusta iltaan kestävistä teurastuksista. He eivät uhranneet ajatustakaan niiden vuoksi, jotka kuolivat taisteluissa. Näissä näytöksissä he tottuivat ainoastaan halveksimaan ihmisarvoa ja ihmiselämää. Kaiken lisäksi nämä taistelut olivat usein vain naamioituja murhia ja säälimättömiä teloituksia. Kaikista puolusteluista huolimatta Rooman kansa pysyy syyllisenä. Se muutti kuolemanrangaistuksen täytäntöönpanon julkiseksi huvitukseksi ja teki Colosseumista mestauspaikan ja ihmisten teurastamon.

Julmien näytäntöjen lopullinen poistaminen

Antiikin Roomassa oli kuitenkin myös niitä hyviä ihmisiä, jotka seurasivat järkyttyneenä näitä tapahtumia ja yrittivät useaan otteeseen estää niiden tuhoavaa vaikutusta. Olisi voinut luulla, että gladiaattoritaistelut ovat ikuisia ja ettei mikään voi pysäyttää niiden jatkumista. Mutta uusi uskonto kuitenkin onnistui siinä missä stoalaisuus oli epäonnistunut. Voittoisa evankeliumi sai roomalaiset häpeämään tätä syvään juurtunutta tapaansa ja he kieltäytyivät enää jatkamasta sitä.

Kristityt keisarit määräsivät nämä teurastukset lopetettaviksi. Lokakuun ensimmäisenä päivänä vuonna 326 keisari Konstantinus julisti, että rangaistukset oli lievennettävä metallikaivoksissa suoritettaviksi pakkotyörangaistuksiksi. Keisari Konstantinus onnistui tällä tavoin tyrehdyttämään gladiaattorikoulujen päälähteen. Neljännen vuosisadan lopulla gladiaattorinäytännöt olivat hävinneet Itä-Roomasta. Vuonna 404 Honoriuksen edikti lakkautti gladiaattoritaistelut Länsi-Roomassa. Tällä tavoin vihdoinkin päättyivät vuosisatoja kestäneet julmat ihmisten ja eläinten teurastukset.

Gladiaattorien harjoituskenttä Pompejissa.
Gladiaattorien harjoituskenttä Pompejissa.

Colosseum – Arkkitehtuuriltaan Täydellinen Rakennus Julmien Huvien Näyttämönä Osa. 1


Opiskellessani kulttuurihistoriaa Turun Yliopistossa valitsin erään tutkielmani aiheeksi Colosseumin, jonka aion nyt julkaista blogissani kaksiosaisena. Colosseum ja sen historia on kiehtonut minua aina. En unohda koskaan sitä hetkeä kun ensi kerran näin tämän jättiläismäisen, kuuluisan monumentin. Colosseumilla kävellessäni tunsin astuvani sisään muinaiseen antiikin maailmaan. Mieleeni nousi paljon kysymyksiä : miten Colosseum on rakennettu ja keitä sitä olivat rakentamassa? mistä kuljetettiin gladiaattorit ja mistä villieläimet? miten monituhatpäinen yleisö johdatettiin paikoilleen, ja mitä he ajattelivat näistä verisistä näytöksistä?. Miten areena puhdistettiin taistelujen jälkeen? missä keisarin aitio sijaitsi? jne. Colosseum on jotakin sellaista, mitä ei pysty ymmärtämään katselemalla dokumentteja televisiosta tai lukemalla kirjoja. Se pitää itse nähdä ja kokea ennen kuin pystyy täysin ymmärtämään sen mahtavuuden.Colosseum on raunioituneenakin erittäin vaikuttava rakennus.

Kun Colosseumin historiaa aletaan pohtimaan syvällisemmin, on lopputulos se, että Colosseumin maine on veren tahrima. Mutta se ei kuitenkaan riitä, että me tuomitsemme amfiteatterin. Me emme pysty myöskään ymmärtämään kansaa, joka halusi muuttaa ihmisuhrit koko kaupungin yhteiseksi huvitukseksi. Näissä tappajaisissa gladiaattorit olivat aseistettuja vain, jotta he voisivat tappaa toisiaan viihdyttääkseen roomalaisia. Kirjailija Plinius nuorempi on todennut vuoden 100 tienoilla, että gladiaattoritaistelut innoittivat miehiä altistamaan itsensä kunniakkaille haavoille ja halveksimaan kuolemaa, kun he näkivät gladiaattorin palavan voitonhalun.Ensimmäisellä vuosisadalla eKr. kansa oli päässyt näiden teurastusnäytäntöjen makuun siinä määrin, että virkoihin pyrkijät kalastelivat ääniä järjestämällä niitä kansalle. Colosseumin veriset näytökset vetivät massoittain yleisöä. Ne olivat “keisarin lahjoja kansalle”.Näytökset herättivät katsojissa tunteita, joiden moraalista laatua jälkipolvien on vaikeaa arvioida, koska aika ja kulttuuri johon kyseiset esitykset liittyvät poikkeavat niin paljon nykyisestä.

Gladiaattorit olivat usein sotavankeja ja rikollisia. Roomalaisten suhtautumistapa heihin oli kaksijakoinen. Toisaalta heitä halveksittiin, toisaalta ihailtiin. Käytännössä taistelijat olivat yhteiskunnan alinta kastia. Yleensä gladiaattorit olivat sotavankeja, rikollisia ja orjia, jotka gladiaattorikoulu oli ostanut, mutta heidän joukossaan oli myös vapaita kansalaisia, jotka olivat vapaaehtoisesti valinneet taistelijan ammatin. Tähän valintaan ovat saattaneet vaikuttaa esim. velkaantuminen tai yksinkertaisesti taistelunhalu.

Rooman valtakunnan historia on sotaisa. Keisari toisensa jälkeen laajensi määrätietoisesti imperiumiaan, mikä aiheutti levottomuuksia erityisesti rajaseudulla. Kun Colosseum otettiin käyttöön vuonna 80, Rooma oli jo vakiinnuttanut asemansa johtavana valtakuntana. Imperiumin ytimessä vallitsi rauha, jota tavallinen kansa oli ehkä alkanut pitää itsestään selvänä asiana. Gladiaattorit muistuttivat omalla tavallaan rahvasta siitä, että taistelutahtoa tarvittiin yhä, vaikka armeija koostuikin ammattisotilaista, jotka uhrasivat tarvittaessa henkensä yhteisen hyvän vuoksi.

Kartta Antiikin ajan Rooman keskustasta. Colosseum on kartan oikeassa yläkulmassa.
Kartta Antiikin ajan Rooman keskustasta. Colosseum on kartan oikeassa yläkulmassa.

Colosseumin rakennusmuoto

Nykyisessäkin kunnossaan Colosseum pystyy antamaan kuvan siitä, millainen oli roomalaisen amfiteatterin tyypillinen rakennusmuoto täydellisemmillään toteutettuna.

Colosseum on rakennettu kovista ja kiinteistä travertiinijärkäleistä, jotka olivat peräisin Tiburin, nykyisen Tivolin, lähellä sijainneesta Albulean louhoksesta. Ne kuljetettiin Roomaan tätä tarkoitusta varten raivattua kuuden metrin levyistä tietä pitkin. Colosseum on 188 metrin pituinen ja 156 metrin levyinen soikio, jonka ympärysmitta on 527 metriä. Sen nelikerroksinen seinämuuri on 57 metriä korkea. Kolmen ensimmäisen kerroksen mallit on luultavasti saatu Marcelluksen teatterista. Ne koostuvat kolmesta päällekäisestä holvikaarisarjasta, joissa oli alunperin koristeina kuvapatsaita ja joiden ainoana erona ovat niissä käytetyt pylväsjärjestelmät. Alhaalta päin lukien doorilainen, joonialainen ja korinttilainen. Neljännessä kerroksessa on umpimuuri. Pilasterit jakavat sen kenttiin, joissa antiikin aikana vuorottelivat ikkuna-aukot ja pronssikilvet. Jokaisen ikkunan yläpuolella on kolme konsolia, joiden kunkin kohdalla on kattolistassa reikä. Konsolit kannattelivat tankoja, joiden varaan joukko laivaston merisotilaita kiinnitti hellepäivinä suuren purjekankaan suojaamaan areenalla taistelevia gladiaattoreita ja katsomossa istuvaa yleisöä. Katsomo alkoi neljä metriä ylempää kuin areena. Siinä oli ensimmäisenä pronssiaitauksen suojaama tasanne, jossa ylimystön edustajat istuivat marmoriistuimillaan. Tasanteen takana kohosivat muun yleisön istumaportaat, jotka jakaantuivat kolmeen vyöhykkeeseen. Ensimmäisen ja toisen vyöhykkeen erotti kolmannesta matalien seinien reunustamat käytävätasanteet. Kustakin vyöhykkeestä johti alas joukko käytäviä, jotka purkivat katsojajoukot sisään ja ulos. Ensimmäisessä vyöhykkeessä oli kaksikymmentä porrasta, toisessa kuusitoista. Toisen ja kolmannen vyöhykkeen välissä oli viiden metrin korkuinen ikkunallinen ja ovellinen muuri. Kolmannessa vyöhykkeessä istuivat naiset ja sen takana olevalla, ulkomuuriin ulottuvalla terassilla seisoivat vierasmaalaiset ja orjat, joilla ei ollut oikeutta osallistua pääsymerkkien jakoon.

Marcelluksen teatteri.
Marcelluksen teatteri.

Rooman aluelutteloiden mukaan Colosseumissa oli 87 000 paikkaa. Siellä ei kuitenkaan voida arvioida olleen enempää kuin 45 000 istumapaikkaa ja 5000 seisomapaikkaa. Rakennuksen arkkitehtuurissa voidaan yhä nähdä ne nerokkaat ratkaisut, jotka helpottivat väkijoukon saapumista ja poistumista. Alakerroksessa oli sisääntuloaukkoina kahdeksankymmentä kaariporttia, joista neljä pääakselien kohdalla sijaitsevaa olivat yleisöltä kiellettyjä ja numeroimattomia. Muut olivat numeroituja I:stä LXXVI:een. Keisarin tai viranomaisten kutsumien katsojien tarvitsi saapuessaan vain hakeutua sille portille, jonka numero oli hänen pääsymerkissään ja mennä sitten siinä mainitulle vyöhykkeelle ja porrasaskelmalle. Katsomon ja ulkomuurin välissä oli kaksi samankeskistä muuria. Alakerroksessa ne muodostivat kaksinkertaisen pylväskäytävän ja ylempänä pylväikön. Näillä oli useampia tehtäviä. Ne kannattivat ja tukivat katsomoa sekä johtivat portaikkoihin, joista päästiin käytäviin ja lisäksi yleisö saattoi kuljeskella niissä ennen näytäntöä ja suojautua niihin väliajoilla jos oli kuuma auringonpaiste tai sade. Parhaita paikkoja olivat pitkien sivujen keskikohdalla tasanteen tasalla vastakkain sijaitsevat aitiot. Pohjoispuolella oli keisarin ja hänen perheensä aitio, eteläpuolella kaupunginprefektin ja viranomaisten aitio.

Areena oli 86 metrin mittainen ja 54 metrin levyinen, pinta-alaltaan 36 aarin suuruinen alue. Sitä ympäröi neljän metrin päässä tasanteesta metalliristikko, joka suojasi yleisöä areenalle päästettyjen villipetojen raivolta. Eläimet odottivat areenan alla olevaan kellarikerrokseen teljettyinä, kunnes gladiaattorit marssivat sisään rakennuksen pituusakselin päässä olevasta kaariportista. Kellarikerroksessa oli kanavajärjestelmä, jonka avulla areena voitiin hetkessä saada veden peittoon. Myöhemmin kellarikerrokseen muurattiin häkit, joissa eläimet odottivat areenalle pääsyä. Rakennettiin myös kokonainen liukupintojen ja nosturien järjestelmä, jonka avulla eläimet voitiin nopeasti ajaa tai nostaa areenalle.

Ei voi muuta kuin ihailla Flaviusten arkkitehtejä, jotka kykenivät pystyttämään jättiläismäisyydessään täydellisen rakennuksen. Sen yksityiskohdat ovat loistava näyte heidän teknisestä nerokkuudestaan. Colosseumin luja rakenne on uhmannut vuosisatoja. Se huokuu samaa ylevyyttä ja täydellisyyttä kuin Rooman Pietarin kirkko. Voidaksemme lumoutua Colosseumista meidän täytyy unohtaa se epäinhimillinen tarkoitus, johon tätä rakennusta käytettiin ja ne epäinhimillisen julmat näytännöt, joita varten keisarilliset arkkitehdit aikoinaan loivat tämän mestariteoksen. Aikana, jolloin ihmishenki ei ollut paljon arvoinen.

Areenan roomalaisaikaista kantta ei ole säilynyt, ja siitä johtuen roomalaisaikaisten rakenteiden alapuoliset eläinhäkit ja käytävät ovat nykyään nähtävissä.
Areenan roomalaisaikaista kantta ei ole säilynyt, ja siitä johtuen roomalaisaikaisten rakenteiden alapuoliset eläinhäkit ja käytävät ovat nykyään nähtävissä.

Statue of a Crouching Lion

Unknown, Greek, Attica, about 350 B.C., Marble
Unknown, Greek, Attica, about 350 B.C., Marble

This crouching lion with its head turned to the left originally afforded symbolic protection to a grave in Athens or its territory. The lion’s face and mane are stylized, and its body is rather doglike. The small incisions all over the body indicate fur. This unrealistic rendering of lions is typical of Greek artists, who would never have seen a real lion and thus modeled their depictions on a combination of artistic tradition, large dogs, and house cats.

In antiquity, walled family burial plots lined the roads out of Athens. Sculpted lions such as this one, placed at the corners of the plot, were especially popular in the 300s B.C. Funerary sculptures had a dual purpose: they protected the tombs and served to display the wealth and prestige of the family. The ostentation of these displays led to an Athenian law of 317 B.C. that banned all but the simplest of grave markers.

Source : J. Paul Getty Museum

Keisarin kuolemasta 2000 vuotta : Kunnianosoitus Augustukselle

Nuoren Octavianuksen pää ajalta ennen kuin hänet opittiin tuntemaan Augustuksena. Octavianukseksi syntynyt Caesarin perillinen otti adoptioisänsä nimen, ja hänestä tuli Gaius Julius Caesar. Vuonna 27 eKr. senaatti antoi hänelle kunnianimen Augustus.
Nuoren Octavianuksen pää ajalta ennen kuin hänet opittiin tuntemaan Augustuksena. Octaviukseksi syntynyt Caesarin perillinen otti adoptioisänsä nimen, ja hänestä tuli Gaius Julius Caesar. Vuonna 27 eKr. senaatti antoi hänelle kunnianimen Augustus.

Rooman tuleva hallitsija syntyi 23. syyskuuta vuonna 63 eKr, jolloin Roomaa pitivät otteessaan Catilinan salaliitto ja Ciceron yritykset estää vallankaappaus. Lapsen äiti Atia tai isä Octavius eivät olleet vaikutusvaltaisia henkilöitä. Atian äidin Julian veli oli Julius Caesar, eteenpäin pyrkivä nuori poliitikko. Octavius oli ensimmäinen pitkässä ritarien sarjassa, joka sai senaattorin aseman, ja hänestä tuli preetori vuonna 61 eKr. Octavianus kasvoi Velitraen kaupungissa lähellä Roomaa. Vaikka hän sai isänsä mukaan nimen Gaius Octavius, historia tuntee hänet Octavianuksena. Tätä nimeä hän itse ei koskaan käyttänyt.

Nuori Octavianus osoitti huomattavaa lahjakuutta. Octaviuksen kuoltua Julius Caesarista tuli hänen lähin sukulaisensa, todennäköisesti noin vuonna 59 eKr. Poliittiset viholliset väittivät, että nuori Octavianus olisi ollut myös Caesarin rakastettu. Nämä syytökset torjuttiin kiivaasti. Octavianuksen tultua virallisesti täysi-ikäiseksi 16-vuotiaana Caesar oli sotimassa Afrikassa. Octavianuksen äiti kielsi sairaalloista poikaansa lähtemästä Caesarin Afrikan sotaretkelle epäterveellisen ilmaston vuoksi, mutta Octavianus vaati päästä Caesarin mukaan viimeisiä tasavaltalaisarmeijoita vastaan käytyyn sotaan Hispaniaan. Hän oli erittäin kunnianhimoinen ja tuki varauksetta isoenoaan. Vastapalvelukseksi Caesar lähetti Octavianuksen käytännössä maanpakoon Illyriaan “opintojen vuoksi”.

Todellinen syy tähän kävi ilmi vuonna 44 eKr. kun Caesar murhattiin. Hän teki testamentissaan Octavianuksesta adoptiopoikansa ja perijänsä. Octavianuksen henki oli vaarassa testamentin vuoksi. Caesarin perijänä hänestä tuli automaattisesti poliittisen pelin tärkeä hahmo, jonka kilpailijat halusivat eliminoida ilman muuta.

Octavianus otti haasteen vastaan ja palasi Roomaan. Caesarin entinen alipäällikkö Marcus Antonius oli pelannut Caesarin murhaajat ulos taitavasti ja Antonius oli nyt Rooman herra. Antoniuksen viholliset, erityisesti Cicero, näkivät Octavianuksessa vastapainon Marcus Antoniukselle. Octavianus oli kuitenkin tietoinen Ciceron letkautuksesta, että hänet “ylennettäisiin, ylistettäisiin ja siivottaisiin sivuun”. Ciceron puhetaitojen ansiosta Antonius saatiin ajettua pois Roomasta. Antonius liittoutui Caesarin Galliaan nimittämän käskynhaltijan Lepiduksen kanssa. Kun molemmat konsulit olivat kuolleet taistelussa Antoniusta vastaan, legioonat vaativat johtajakseen Caesarin pojan, ja tuon pojan oli oltava konsuli.

Augustuksen rintakuva (Munich, Glyptotek).
Augustuksen rintakuva (Munich, Glyptotek).

Armeijat kohtasivat Mutinan lähistöllä Pohjois-Italiassa. Ne eivät kuitenkaan tuhonneet toisiaan kuten niiden viholliset olisivat toivoneet, vaan Octavianus, Antonius ja Lepidus päättivät jakaa vallan Roomassa keskenään. Vuonna 43 eKr. muodostettiin toinen triumviraatti. Uusi triumviraatti teloitutti armotta kaikki vihollisikseen epäilemät, mukaan lukien Ciceron. Poliittisen puhdistuksen lisäksi kyseessä oli varainhankinta – monien vihollisten ainoat rikokset olivat omaisuuden paljous ja heikot poliittiset suhteet. Caesarin murhaajat olivat paenneet itään ja keräsivät yhtä armottomasti rahaa kataakseen triumvirit joten varoja tarvittiin kipeästi.

Armeijat kohtasivat Filippoissa Kreikassa vuonna 42 eKr. Antonius kukisti pelottavan Cassiuksen, mutta Brutus löi Octavianuksen, ja tarvittiin vielä toinen taistelu triumvirien voiton varmistamiseksi. 21-vuotiaasta Octavianuksesta tuli yksi valtakunnan kolmesta hallitsijasta. Filippoin jälkeen Antonius otti haltuunsa parhaina pitämänsä osat valtakunnasta, Rooman itäiset provinssit. Octavianukselle jäi Italia sekä suurin osa länttä. Afrikkaan sysätty Lepidus huomasi jääneensä triumviraatin sivuraiteelle.

Gemma Augusta (nykyään Wienissä). 19cm kamee esittää Augustuksen Juppiterina istumassa Rooman personifikaation vieressä hänen tähtimerkkinsä kauriin leijuessa yläpuolella. Alarekisterissä polvistuvat barbaarivangit seuraavat voitonmerkkiä pystyttäviä sotilaita. Vierasmaalainen kypärä ja kilpi painottavat Augustuksen voittoa ulkoisista vihollisista ja jättävät vähemmälle huomiolle hänen mittavammat sotansa, jotka käytiin roomalaisia kilpailijoita vastaan.
Gemma Augusta (nykyään Wienissä). 19cm kamee esittää Augustuksen Juppiterina istumassa Rooman personifikaation vieressä hänen tähtimerkkinsä kauriin leijuessa yläpuolella. Alarekisterissä polvistuvat barbaarivangit seuraavat voitonmerkkiä pystyttäviä sotilaita. Vierasmaalainen kypärä ja kilpi painottavat Augustuksen voittoa ulkoisista vihollisista ja jättävät vähemmälle huomiolle hänen mittavammat sotansa, jotka käytiin roomalaisia kilpailijoita vastaan.

Antoniuksen tarkoituksena oli kruunata itsensä kunnialla valloittamalla Parthia, toteuttaa siten Caesarin unelma ja kostaa Karrhain suurtappio, kun Crassuksen johtama invaasio oli päättynyt häpeällisesti vuonna 53 eKr. Octavianus sai osakseen puolueriitojen repimän senaatin sekä köyhtyneet ja katkeroituneet italialaiset, joita vaivasivat loputtomat sisällissodat, verotus ja veteraanien asuttaminen heidän mailleen. Octavianus jatkoi tässä muiden sotapäälliköiden luomaa perinnettä ja sai siitä vihat niskoilleen.

Vihamielisyys Octavianusta kohtaan lisääntyi Sextus Pompeiuksen, Caesarin entisen kilpailijan pojan, toimien takia. Tämä oli koonnut laivaston, jolla häirittiin Rooman viljatoimituksia. Antoniuksen vaimo Fulvia päätti, että oli tullut aika nostattaa Italia kapinaan miehensä puolesta. Liittolaisineen joihin kuului mm. Antoniuksen veli Lucius, hän miehitti hetkeksi Roomankin, mutta Octavianuksen ja hänen sotapäällikkönsä Agrippan nopea toiminta pakotti kapinalliset pakenemaan Perusian, nykyinen Perugia Umbriassa, linnoitettuun kaupunkiin. Kuultuaan Octavianuksen ongelmista Antonius kokosi välittömästi laivaston ja palasi Italiaan. Hänen päästyään perille oli kapina jo kukistettu. Kapinallisia oli kohdeltu armottomasti, ja myös Antoniuksen vaimo oli menettänyt henkensä.

Antonius hyväksyi asian kyselemättä, luultavasti siitä syystä, että hän sai tilaisuuden korjata liiton naimalla Octavianuksen sisaren Octavian, ja osittain koska hänen henkilökohtainen kiinnostuksensa Rooman liittolaiseen ja Caesarin entiseen rakastajattareen, Egyptin Kleopatraan lisääntyi. Tämän menestys liittyikin yhä enemmän Antoniuksen omaan menestykseen. Äkkiä Octavianuksen tilanne näytti valoisammalta. Kun Lepidus yritti palauttaa asemansa tuomalla armeijan Sisiliaan, Octavianus osoitti suurta rohkeutta kävelemällä kilpailijansa leiriin ja voittamalla Lepiduksen sotilaat puolelleen pelkän persoonallisuutensa voimalla. Agrippa murskasi Sextus Pompeiuksen laivaston merellä, ja Octavianus hyödynsi ilkeillen Antoniuksen rakkauselämää propagandassaan kuvaillen kilpailijansa himojen valtaamaksi Kleopatran sätkynukeksi. Rooman kansa alkoi suhtautua entistä epäilevämmin Antoniukseen ja erityisesti hänen ja Egyptin kuningattaren suhteeseen. Roomassa kiersi huhuja, joiden mukaan Antonius aikoi siirtää imperiumin pääkaupungin Aleksandriaan. Kun Antoniuksen hyökkäys Parthiaan epäonnistui, Octavianus käytti lisääntyvää antipatiaa julistaakseen sodan Egyptille tietäen, että Antonius tukisi Kleopatraa. Seurauksena olisi sisällissota. Vuonna 31 eKr. osapuolet kohtasivat Kreikassa. Ratkaisutaistelu käytiin merellä Aktionin luona. Sen tuloksena oli ratkaiseva voitto Octavianukselle ja hänen laivastokomentajalleen Agrippalle. Antonius ja Kleopatra tekivät itsemurhan ja jättivät Octavianuksen imperiumin ainoaksi hallitsijaksi.

Res gestae. "Saavutustensa luettelossa" Augustus antaa oman tulkintansa elämäntyöstään. Alun perin teksti oli hänen mausoleuminsa edessä Roomassa, mutta tämä kopio on hakattu Rooman ja Augustuksen temppelin seinään Vähä-Aasian Ancyrassa eli nykyisessä Ankarassa. Saksalainen historioitsija Mommsen kutsui tätä harvinaista esimerkkiä keisarin suorasta puheesta jälkipolville "piirtokirjoitusten kuningattareksi".
Res gestae. “Saavutustensa luettelossa” Augustus antaa oman tulkintansa elämäntyöstään. Alun perin teksti oli hänen mausoleuminsa edessä Roomassa, mutta tämä kopio on hakattu Rooman ja Augustuksen temppelin seinään Vähä-Aasian Ancyrassa eli nykyisessä Ankarassa. Saksalainen historioitsija Mommsen kutsui tätä harvinaista esimerkkiä keisarin suorasta puheesta jälkipolville “piirtokirjoitusten kuningattareksi”.

Octavianus aloitti valtakautensa ilmoittamalla, että hän ei ollut yksinvaltias. Sen sijaan hän oli vapauden palauttaja, mies, jonka tehtävänä oli palauttaa lähes romahtanut tasavalta voimiinsa. Niinpä hän muutti nimensä ottaakseen etäisyyttä adoptioisäänsä, joka oli julistautunut elinikäiseksi diktaattoriksi. Hän kieltäytyi nimestä Romulus, ja valitsi nimen Augustus, joka merkitsi kunnianarvoisaa.

Roomalaisen aristokraatin tapaan hänellä oli useita vaimoja, mutta vuonna 38 eKr. hän nai korkeimpaan ylimystöön kuuluvan Livian. Liitto kesti hänen kuolemaansa saakka. Livia esitettiin esikuvallisena roomalaisena naisena, joka eli vaatimattomasti. Augustuksen ainoa lapsi Julia, kasvatettiin niin ankarasti, että myöhemmin hän kapinoi näyttävästi ja pöyristytti Roomaa seksiskandaaleillaan.

Senaatin kanssa neuvotellen Augustus rakensi hallintojärjestelmän, joka tunnetaan nykyään prinsipaattina. Sopimusten sarjalla vuosina 27, 23 ja 19 eKr. hän palautti imperiumin hallinnan muodollisesti takaisin senaatin käsiin, mutta pidätti itsellään oikeuksia, joista tuli hänen valtansa perustuslaillinen pohja. Augustus väitti hoitavansa asioitaan vain henkilökohtaisen valtansa, auctoritas, kautta, joka perustui hänen nauttimaansa kunnioitukseen. Ehkä suurin kunnianosoitus Augustuksen poliittiselle taidolle on, että hän sai keisarin työn kuvan näyttämään helpolta, vaikka hänen seuraajansa huomasivat, että se oli kaikkea muuta kuin helppoa.

Vaikka Augustus sairasteli jatkuvasti hän eli varsin iäkkääksi. Tasavalta oli lakannut käytännössä olemasta, kun Caesar ylitti Rubikonin vuonna 49 eKr. Kun Augustus kuoli vuonna 14 jKr. vain kaikkein vanhimmmat roomalaiset muistivat kaaoksen, joka oli edeltänyt hänen valtakautensa rauhaa ja vakautta. Augustuksen pitkällä elämällä oli myös varjopuolensa. Augustus harkitsi seuraajakseen ensin sisarenpoikaansa Marcellusta, sitten Agrippaa ja sitten tämän poikia. Kun nämä kaikki kuolivat yksi toisensa jälkeen, hän lopulta adoptoi perijäkseen Livian pojan, juron mutta pätevän Tiberiuksen.

Yksityiselämässään Augustus ei ollut kylmä ja armoton poliitikko. Hän oli suopea ystävilleen, ja nautti lemmenseikkailuista ja uhkapelistä. Hän ei ottanut itseään liian vakavasti. Kun hänelle kerran ojennettiin anomus, hän tokaisi sitä tuovalle miehelle: “Hyvänen aika,et ole ruokkimassa elefanttia”. Kuolinvuoteellaan Campaniassa 19. elokuuta vuonna 14 jKr. hän kysyi “Esitinkö osani hyvin?” käyttäen näyttämöltä poistuvan ja suosionosoituksia pyytävän näyttelijän vakiorepliikkiä.

Augustus on yksi harvoista keisareista, joka puhuu jälkimaailmalle suoraan, hautansa ulkopuolelle asetetun Res Gestae, saavutukset piirtokirjoituksen kautta. Vaikka teksti on vain paikoitellen vilpitöntä ja kauttaaltaan propagandistista, se kertoo Rooman suurimman kansalaisen merkittävistä saavutuksista.

Augustuksen mausoleumi Mars kentällä oli aikoinaan Rooman vaikuttavin monumentti. Sitä ei ollut tarkoitettu vain keisarille itselleen, vaan myös hänen perheelleen ja seuraajilleen. Mausoleumin avointa sisäosaa käytettiin uuden ajan alkupuolella härkätaistelujen ja sirkusesitysten näyttämönä.
Augustuksen mausoleumi Mars kentällä oli aikoinaan Rooman vaikuttavin monumentti. Sitä ei ollut tarkoitettu vain keisarille itselleen, vaan myös hänen perheelleen ja seuraajilleen. Mausoleumin avointa sisäosaa käytettiin uuden ajan alkupuolella härkätaistelujen ja sirkusesitysten näyttämönä.

Lähde : Philip Matyszak & Joanne Berry : Lives Of The Romans

How many Greek legends were really true?


How many Greek legends were really true? b

The culture and legends of ancient Greece have a remarkably long legacy in the modern language of education, politics, philosophy, art and science. Classical references from thousands of years ago continue to appear. But what was the origin of some of these ideas?

1. Was there ever really a Trojan Horse?

The story of the Trojan Horse is first mentioned in Homer’s Odyssey, an epic song committed to writing around 750BC, describing the aftermath of a war at Troy that purportedly took place around 500 years earlier.

After besieging Troy (modern-day Hisarlik in Turkey) for 10 years without success, the Greek army encamped outside the city walls made as if to sail home, leaving behind them a giant wooden horse as an offering to the goddess Athena.

The Trojans triumphantly dragged the horse within Troy, and when night fell the Greek warriors concealed inside it climbed out and destroyed the city. Archaeological evidence shows that Troy was indeed burned down; but the wooden horse is an imaginative fable, perhaps inspired by the way ancient siege-engines were clothed with damp horse-hides to stop them being set alight by fire-arrows.


2. Homer is one of the great poets of ancient Greek legends. Did he actually exist?

Not only is the Trojan Horse a colourful fiction, the existence of Homer himself has sometimes been doubted. It’s generally supposed that the great epics which go under Homer’s name, the Iliad and Odyssey, were composed orally, without the aid of writing, some time in the 8th Century BC, the fruit of a tradition of oral minstrelsy stretching back for centuries.

While the ancients had no doubt that Homer was a real bard who composed the monumental epics, nothing certain is known about him. All we do know is that, even if the poems were composed without writing and orally transmitted, at some stage they were written down in Greek, because that is how they have survived.

3. Was there an individual inventor of the alphabet?

The date attributed to the writing down of the Homeric epics is connected to the earliest evidence for the existence of Greek script in the 8th Century BC.

The Greeks knew that their alphabet (later borrowed by the Romans to become the western alphabet) was adapted from that of the Phoenicians, a near-eastern nation whose letter-sequence began “aleph bet”.


The fact that the adaptation was uniform throughout Greece has suggested that there was a single adapter rather than many. Greek tradition named the adapter Palamedes, which may just mean “clever man of old”. Palamedes was also said to have invented counting, currency, and board games.

The Greek letter-shapes came to differ visually from their Phoenician progenitors – with the current geometrical letter-shapes credited to the 6th Century mathematician Pythagoras.

4. Did Pythagoras invent Pythagoras’ theorem? Or did he copy his homework from someone else?

It is doubtful whether Pythagoras (c. 570-495BC) was really a mathematician as we understand the word. Schoolchildren still learn his so-called theorem about the square on the hypotenuse (a2+b2 =c2). But the Babylonians knew this equation centuries earlier, and there is no evidence that Pythagoras either discovered or proved it.


In fact, although genuine mathematical investigations were undertaken by later Pythagoreans, the evidence suggests that Pythagoras was a mystic who believed that numbers underlie everything. He worked out, for instance, that perfect musical intervals could be expressed by simple ratios.

5. What made the Greeks begin using money? Was it trade or their “psyche”?

It may seem obvious to us that commercial imperatives would have driven the invention of money. But human beings conducted trade for millennia without coinage, and it’s not certain that the first monetised economy in the world arose in ancient Greece simply in order to facilitate such transactions.

The classicist Richard Seaford has argued that the invention of money emerged from deep in the Greek psyche. It is tied to notions of reciprocal exchange and obligation which pervaded their societies; it reflects philosophical distinctions between face-value and intrinsic value; and it is a political instrument, since the state is required to act as guarantor of monetary value.

Financial instruments and institutions – coinage, mints, contracts, banking, credit and debt – were being developed in many Greek cities by the 5th Century BC, with Athens at the forefront. But one ancient state held the notion of money in deep suspicion and resisted its introduction: Sparta.

6. How spartan were the Spartans?

The legendary Spartan lawgiver Lycurgus decreed that the Spartans should use only iron as currency, making it so cumbersome that even a small amount would have to be carried by a yoke of oxen.

This story may be part of the idealisation of the ancient Spartans as a warrior society dedicated to military pre-eminence. While classical Sparta did not mint its own coins, it used foreign silver, and some Spartan leaders were notoriously prone to bribery.


However, laws may have been passed to prevent Spartans importing luxuries that might threaten to undermine their hardiness. When the Athenian playboy general Alcibiades defected to Sparta during its war with Athens in the late 5th Century, he adopted their meagre diet, tough training routines, coarse clothing, and Laconic expressions.

But eventually his passion for all things Spartan extended to the king’s wife Timaea, who became pregnant. Alcibiades returned to Athens, whence he had fled eight years earlier to avoid charges of shocking sacrilege, one of which was that he had subjected Athens’ holy Mysteries to mockery.

7. What were the secrets of the Greek Mystery Cults?

If I told you, I’d have to kill you. The secrets were fiercely guarded, and severe penalties were prescribed for anyone who divulged them or who, like Alcibiades, were thought to have profaned them. Initiates were required to undergo initiation rites which may have included transvestism and centred on secret objects (perhaps phalluses) and passwords being revealed.

The aim was to give devotees a glimpse of the “other side”, so that they could return to their lives blessed in the knowledge that when their turn came to die they could ensure the survival of their soul in the Underworld.

Excavations have uncovered tombs containing passwords and instructions written on thin gold sheets as an aide-memoire for deceased devotees. The principal Greek Mystery Cults were those of Demeter, goddess of agriculture, and of Dionysus (also known as Bacchus), god of wine, ecstasy – and of theatre.

8. Who first made a drama out of a crisis? How did theatres begin?

In 5th Century Athens, theatre was closely connected to the cult of Dionysus, in whose theatre on the southern slopes of the Acropolis tragedies and comedies were staged at an annual festival.

But the origin of theatre is a much-debated issue. One tradition tells of the actor Thespis (hence “thespian”) standing on a cart and playing a dramatic role for the first time around 532BC; another claims that drama began with ritual choruses and gradually introduced actors’ parts.


Aristotle (384-322BC) supposed that the choruses of tragedy were originally ritual songs (dithyrambs) sung and danced in Dionysus’ honour, while comedy emerged out of ribald performances involving model phalluses.

As a god associated with shifting roles and appearances, Dionysus seems an apt choice of god to give rise to drama. But from the earliest extant tragedy, Aeschylus’ Persians of 472BC, few surviving tragedies have anything to do with Dionysus.

Comic drama was largely devoted to making fun of contemporary figures – including in several plays (most famously in Aristophanes’ Clouds) the philosopher Socrates.

9. What made Socrates think about becoming a philosopher?

Socrates (469-399BC) may have had his head in the clouds, and was portrayed in Aristophanes’ comedy as entertaining ideas ranging from the scientifically absurd (“How do you measure a flea’s jump?”) to the socially subversive (“I can teach anyone to win any argument, even if they’re in the wrong”).


This picture is at odds with the main sources of biographical data on Socrates, the writings of his pupils Plato and Xenophon. Both the latter treat him with great respect as a moral questioner and guide, but they say almost nothing of Socrates’ earlier activities.

In fact our first description of Socrates, dating to his thirties, show him as a man of action. He served in a military campaign in northern Greece in 432BC, and during a brutal battle he saved the life of his beloved young friend Alcibiades. Subsequently he never left Athens, and spent his time trying to get his fellow Athenians to examine their own lives and thoughts.

We might speculate that Socrates had toyed with science and politics in his youth, until a life-and-death experience in battle turned him to devoting the remainder of his life to the search for wisdom and truth.

As he wrote nothing himself, our strongest image of Socrates as a philosopher comes from the dialogues of his devoted pupil Plato, whose own pupil Aristotle was tutor of Alexander, prince of Macedon.

10. Was Alexander the Great really that great?

Alexander (356-323BC) was to become one the greatest soldier-generals the world had ever seen.

According to ancient sources, however, he was physically unprepossessing. Short and stocky, he was a hard drinker with a ruddy complexion, a rasping voice, and an impulsive temper which on one occasion led him to kill his companion Cleitus in a violent rage.


As his years progressed he became paranoid and megalomaniacal. However, in 10 short years from the age of 20 he forged a vast empire stretching from Egypt to India. Never defeated in battle, he made use of innovative siege engines every bit as as effective as the fabled Trojan Horse, and founded 20 cities that bore his name, including Alexandria in Egypt.

His military success was little short of miraculous, and in the eyes of an ancient world devoted to warfare and conquest it was only right to accord him the title of “Great”.

Article by Dr Armand D’Angour. Dr D’Angour is associate professor of classics at the University of Oxford.

Saving The Colosseum

??????????????????????????Living History : Saving the Colosseum by Darius Arya

“I’ve always dreamed of seeing the Colosseum, but I can’t enjoy it because of all this scaffolding …” a lament we hear more and more as the epic monument undergoes an even more epic clean up.

Who doesn’t dream about seeing the Colosseum? The nearly 2000-year-old monument was the site of the Roman empire’s amazing physical contests and setting for one of the most memorable movies from the 20th century: Ridley Scott’s Gladiator starring Russell Crowe. But like every cultural heritage monument around the world, the Colosseum had succumbed to time, nature and pollution; it was in dire need of help.

Read more