Tag Archives: Cicero

2963165943_d54cd58a2f_z

Orjuus Antiikin Roomassa

Rooman valtakunnassa vallitsi selkeä luokkajako. Alimpana yhteiskunnan hierarkiassa olivat orjat, jotka tekivät käytännössä palkatta työtä omistajilleen. Heidän työpanoksensa oli nähtävissä kaikkialla, vaikka heihin ei ihmisinä kiinnitetty juurikaan huomiota. Orjat kantoivat ruokaa ja juomaa isäntiensä pitopöytiin ja tekivät raskasta työtä pelloilla ja kaivoksissa. Ilman orjia koko Rooman valtakunnan talouselämä olisi lamaantunut.

On arvioitu, että peräti noin kolmasosa Rooman valtakunnan ytimen (nykyisen Italian) väestöstä oli orjia keisari Augustuksen hallintokaudella. Tutkijat ovat jokseenkin yksimielisiä siitä, että Rooman valtakunnan menestystarina olisi ollut huomattavasti vaatimattomampi ilman orjatyövoimaa. Orjien työpanoksen ansiosta eri ammateissa toimineet vapaat roomalaiset saattoivat osallistua erilaisiin sotahankkeisiin. Vastapuolella tilanne ei ollut yleensä yhtä hyvä: miesten sotaanlähtö oli aina takaisku yhteisölle sillä mm. viljelmät jäivät huonolle hoidolle.

Sotavangit ja Löytölapset orjina

Orjat saivat harvoin kuulla kiitoksen sanoja isänniltään hyvin suoritetusta arvokkaasta työstä, joka kasvatti koko imperiumin valtaa ja vaurautta. Vapaat roomalaiset kohtelivat orjiaan omavaltaisesti, kuka hyvin ja kuka huonosti. Orjat kohtasivat toistuvasti halveksuntaa ja pilkkaa, eikä heidän tilannettaan parantanut se, että monet heistä olivat joutuneet keskelle täysin vierasta kulttuuria. Iso osa orjista oli roomalaisten sotavankeja, mutta heidän joukossaan oli myös ihmisiä, jotka roomalaisjoukkojen kanssa tekemisiin joutuneiden kansojen ja heimojen johtajat olivat myyneet orjiksi. Orjia tuli myös hylätyistä löytölapsista ja orjien jälkeläisistä. Orjaäidin synnyttämä lapsi oli äidin tapaan isännän omaisuutta.

Vaikka huomattava osa orjista teki raskasta pakkotyötä usein epäinhimillisissä oloissa, kaikki orjat eivät suinkaan eläneet kurjuudessa. Vauraan roomalaisperheen kotiorjalla saattoi olla paremmat olot kuin köyhällä vapaalla kansalaisella. Historia tuntee useita tapauksia, joissa orjasta tuli isäntäväen luottohenkilö, ystävä, uskottu ja neuvonantaja. Orja, josta tuli isännän oikea käsi, sai usein tehdä päätöksiä hyvinkin itsenäisesti. Tällaisella orjalla oli vaikutusvaltaa jopa enemmän kuin tavallisella vapaalla kansalaisella. Monet tilalliset ja yrittäjät antoivat kyvykkäiksi ja luotettaviksi havaitsemiensa orjien hoitaa käytännön asioita oma-alotteisesti.

Seinämaalaus roomalaisista orjista valmistamassa ateriaa. Getty Villa, Malibu.

Augustus käytti orjia myös valtakuntansa hallinnossa. Koulutetut orjat muodostivat osan virkakoneistosta, joka pyöritti imperiumin byrokratian raskaita rattaita. Augustuksen seuraajat noudattivat esimerkkiä ja “virkamiesorjista” tuli perinne, jonka ansiosta älykkäät ja sivistyneet orjat saattoivat tehdä huomattavan uran ja jopa päästä niin lähelle keisaria, että he pystyivät vaikuttamaan hänen päätöksiinsä.

Cicero ja hänen orjansa

Hierarkisessa yhteiskunnassa isännän ja orjan välillä oli periaatteessa niin syvä kuilu, että sen ylittäminen oli vaikeaa jos ei suorastaan mahdotonta. Aina näin ei kuitenkaan ollut, kuten kuuluisan valtiomiehen, puhujan ja kirjailijan Ciceron ja hänen orjansa Tiron tapaus osoittaa. Tiro, jolla oli hyvin kehittynyt politiikan taju, toimi Ciceron sihteerinä. Ciceron ja Tiron välit olivat hyvin lämpimät. Kun kotiinsa palannut Cicero oli joutunut jättämään sairastuneen Tiron Kreikkaan ystäviensä hoitoon, hän kirjoitti tälle lämminhenkisen kirjeen, jossa hän ilmaisi hellät tunteensa.

“Olet tehnyt minulle lukuisia palveluksia niin kotona kuin julkisuudessakin, niin kaupungissa kuin maaseudullakin, niin yksityishenkilönä kuin poliitikkonakin, niin opinnoissani kuin kirjailijantyössänikin, mutta paras palvelus, minkä voit minulle tehdä on se, että täytätä toiveeni ja palaat terveenä kotiin luokseni…voi oikein, oikein, oikein hyvin, rakas Tiro”. Lisäksi Cicero lupasi kirjeessään lähettää Tirolle rahaa, jotta tämä voisi hakeutua parhaan mahdollisen lääkärin hoitoon.

Vaikka Tiro oli isäntänsä suosiossa hän ei voinut mitään sille seikalle, että lain mukaan hän oli Ciceron omaisuutta niin kuin mikä tahansa tämän ostama tavara. Ajanlaskun ensimmäisen vuosisadan puolivälissä orjien asema parani sen verran, että orjan murhaamista alettiin pitämään rikoksena. Orjille ei kuitenkaan ollut myönnetty oikeutta ansaita rahaa eikä hankkia omaisuutta. Esimerkiksi orjan saama perintö päätyi yleensä suoraan isännälle.

Osa orjista osti itsensä vapaaksi

Käytännössä tilanne ei ollut aivan näin yksioikoinen, sillä osa isännistä salli orjiensa päättää itse omista raha-asioistaan. Joissakin tapauksissa orja sai pitää osan isännälleen tuottamistaan tuloista ja pystyi näin säästämään rahaa ja lopulta ostamaan itsensä vapaaksi. Moni orja raatoi itsensä lähes hengiltä pyrkiessään kohti päämäärää, vapautta.

Joskus isäntä vapautti orjan kiitokseksi pitkästä ja uskollisesta palveluksesta. Mm. Cicero palkitsi Tiron antamalla tälle vapauden. Entisestä orjasta tuli kypsässä iässä arvostettu ja melko varakas Rooman kansalainen. Yhteiskunnan hierarkiassa hän oli kuitenkin alempana kuin vapaana syntyneet roomalaiset. Vapautetut orjat olivat usein ikuisessa kiitollisuudenvelassa entisiä isäntiään kohtaan ja tarvitsivat heidän apuaan niin paljon, että tiivis yhteys säilyi vielä senkin jälkeen kun isännän ja orjan suhdetta ei enää ollut.

Orjat kapinoivat aika ajoin. Kuuluisa kapinajohtaja oli Spartacus, joka johti ns. kolmatta orjasotaa 73-71 eaa. Capuan gladiaattorikoulusta valmistuneen Spartacuksen joukot löivät Rooman armeijan kaikkialla. Crassus kukisti kapinalliset ylivoiman turvin Apulian taistelussa 71 eaa. Spartacus kuoli.

 Gladiaattorikoulu.

Lähde: Antiikin Rooma : Kukoistus ja Tuho