Life In The Roman Empire : Books And Writing

Girl with a stylus and writing block. Wall painting from Pompeii, 1st century AD. This lovely image of a reflective young women is often called Sappho, after the famous Greek poet, althought she is equally likely to have been a bright young Pompeian with literary leanings.
Girl with a stylus and writing block. Wall painting from Pompeii, 1st century AD. This lovely image of a reflective young women is often called Sappho, after the famous Greek poet, althought she is equally likely to have been a bright young Pompeian with literary leanings.

Latin, the language of the Romans, was originally spoken only in the small region of Central Italy known as Latium. It might well have been displaced by geographically more widespread Italian tongues such as Oscan and Umbrian, but Roman conquests made it the received speech of the peninsula, and ultimately of most wealthy or educated people all over a vast empire.

Writing began in the 7th century BC, when the Latin alphabet was devised as an adaptation of the Greek letters used by the Romans Etruscan neighbours. The earliest known written Latin is on the Lapis Niger, an inscriped block of stone, found in the Forum Romanum, that probably dates from the early 6th century BC. There is no way of establishing how many Romans became literate, but written records, orders and transactions were vital to the efficient running of the Empire, while poems, plays, political and philosophical reflections, letters, prayers and graffiti provided outlets for vivid self-expression that often bring the Romans very close to us.

Commemorative inscriptions and some official decrees appeard on stone or bronze, but a variety of materials were available for other purposes. A wooden tablet with a coating of wax was particularly useful for temporary personal memoranda and school work; the metal or wooden stylus that scratched letters into the wax had a flat  top that could be employed for corrections or to erase all the written content so that the tablet could be used again. However, occasion this unstable medium also seems to have served for quite important documents.

Letters and other personal statement could be written with pen and ink on thin sheets of wood. Pens were made of metal, or sharpened reeds of feathers; Roman ink, variously mixing soot, resin and cuttlefish ink, was surprisingly black and durable, as surviving documents have shown. Those who could afford it bought a much less cumbersome, paper-like material made from the papyrus reed (an Egyptian invention from which the word paper is actually derived). This was also used for Roman books, which took the form of long papyrus scrolls. A book, or part-book, was called a volumen, or roll (the origin of the English word volume); the reader held it in both hands, simultaneously rolling and unrolling it so that the text was progressively revealed. Under the Empire, parchment and and vellum (made from hides) were also used as writing surfaces, and the book with pages, or codex, began to be made, but surprisingly it never replaced the much clumsier roll.

Roman interest in books only became intense under the influence of Greek culture in the 2nd century BC, when libraries were part of the booty brought back from the East by Sulla and other successful generals. An influx of well-educated Greek slaves facilitated the development of the book trade in Rome, where something resembling mass production was achieved by booksellers whose slaves wrote out copies of texts dictated by one of their number. The influence of ardent collectors such as Cicero helped to create a fashion for possessing a private library, and booksellers flourished in the capital and ultimately in most parts of the Empire, advertising the latest authors on the pillars outside their shops. The first public library in Rome was founded during the reign of Augustus by the retired politician-poet Gaius Asinius Pollio, and within a century there were over 20, some of which allowed members to take out books for private reading. Authors were paid an outright fee for their works, and even the most famous were unable to live on their literary income. Martial for example, complained that in spite of being read even on the Danube and in Britain, his work brought him little profit. The bookseller-publisher could not afford to be generous, since there was no copyright law and consequently he could never acquire exclusive rights to any publication. As soon as he put a work on sale, a rival bookseller could acquire a copy, put his own scribes to work on it, and publish his own edition. Impecunious authors were therefore dependent on the generosity of one or more patrons and as Martial lamented, there was not a Maecenas in every generation.

Writing materials used by Romas at various times. The hinged book was filled with wax (shown here as a separate item in ready to melt block form), which when hard could be written on with the elegant stylus; pen and inkpot are to hand for more durable writing, along with a lighted lamp, a spare wick and a seal.
Writing materials used by Romas at various times. The hinged book was filled with wax (shown here as a separate item in ready to melt block form), which when hard could be written on with the elegant stylus; pen and inkpot are to hand for more durable writing, along with a lighted lamp, a spare wick and a seal.

Source: Nathaniel Harris : History Of Ancient Rome

Titus Livius – Roomalainen Historioitsija

Titus Livius oli roomalainen historioitsija, joka kuului keisari Augustuksen sisäpiiriin. Livius syntyi n. vuonna 59 eaa. ja kuoli vuonna 17 jaa. Livius tunnetaan parhaiten Rooman varhaishistoriaa käsittelevästä teoksestaan, Ab Urbe Condita (Suom. Rooman Synty). Teos koostui alunperin 142 kirjasta, mutta näistä suurin osa on hävinnyt aikojen saatossa. Nykypäivään saakka ovat säilyneet vain kirjat 1-10 ja 21-45. Ab Urbe Condita oli osa keisari Augustuksen laajamittaista propagandaohjelmaa, joka tähtäsi Rooman menneisyyden glorifiointiin.

Titus Livius on henkilö, jonka elämästä ja teoksista nykyaika haluaisi tietää enemmän. Hänen historiateoksensa on tärkein Rooman varhaisajoista kertova lähde, ja hänen kuvauksensa sodasta Hannibalia vastaan on keskeistä luettavaa historiantutkijoille. Monet olisivat valmiita vaihtamaan Liviuksen säilyneet teokset kadonneisiin teoksiin. Liviuksen Ab Urbe Condita (Kaupungin perustamisesta) sisälsi 142 kirjaa, joista vain kirjat 1-10 ja 21-45 ovat säilyneet. Myöhäistä tasavallan aikaa käsittelevä osa on kadonnut, ja se oli ilmeisesti sekä tarkka että puolueeton.

Kuten monet suuret “roomalaiset” kirjailijat, Liviuskaan ei ollut syntyisin Rooman kaupungista. Hän asui suurimman osan elämäänsa Roomassa, mutta oli Pataviumissa, joka nykyään tunnetaan Padovana tai läheisessä kylässä kuten voidaan otaksua erään Martialiksen runon perusteella, ja hän palasi sinne kuolemaan. Jopa Liviuksen elinvuosista ollaan epävarmoja. Varmuudella tiedetään vain, että hän syntyi 50-luvulla eKr. ja kuoli noin 60 vuotiaana. Tekstiensä perusteella hän ryhtyi kirjoittamaan vasta elämänsä loppupuolella, ehkä noin 45 vuotiaana. Hänen selkeä proosatekstinsä ja kyky löytää reitti erilaisten, ristiriitaisten ja toisinaan täysin epäuskottavien Rooman historiaa koskevien kertomusten halki kiinnitti pian valtaapitävien huomion. Monet heistä tajusivat, että historia ikuistaisi pian heidänkin muistonsa. Etunenässä oli keisari Augustus, joka oli ilmeisesti ystävällisissä väleissä historioitsijaan, vaikka tämä toisinaan osoitti sympatiaa Augustuksen vastustajille. Toisinaan keisari nimitti Liviusta pilaillen “pompeiuslaiseksi”. Juuri Augustusta ja hänen veristä valtaannousuaan käsittelevät kirjat ovat kadonneet, joten Liviuksen puolueettomuus jää tältä osin kyseenalaiseksi.

Myöhempinä aikoina Liviusta arvosteltiin lähteiden tarkistamatta jättämisestä. mutta ainakin yhdessä tapauksessa hän vihjaa, että hän välttää huolellisesti tarkistamasta tosiasioita, jotka saattaisivat osoittautua Augustuksen propagandan vastaisiksi. Vaikka Livius ei ollut eliitin työrukkanen, hän kannatti sen kasvatukseen ja moraalin kohottamiseen liittyviä päämääriä. Eräs aikalainen viittaa Liviuksen “padovalaisuuteen”, joka on ehkä piikki sitä historoitsijan ahdasmielistä moralismia kohtaan, jota Augustus koetti palauttaa Roomaan.

(Sullan Forumin länsipäähän rakennuttamassa Tabulariumissa säilytettiin lakitekstejä, ediktejä, vaalituloksia ja sopimuksia. Livius teki suuren osan tutkimustyöstään siellä.)

Kootessaan faktoja Livius näyttää käyttäneen useimpia omana aikanaan saatavilla olleita historiateoksia. Jos ne olivat yhtenevät , hän raportoi “faktat” ja ristiriitatilanteissa hän toisinaan valitsee parhaana pitämänsä version (Livius oli kirjailija, ei tutkija), toisinaan hän esittää molemmat versiot ja antaa lukijan valita. Kreikkalainen historoitsija Polybios oli tehnyt Liviukseen vaikutuksen, ja erityisesti valtakunnan itäosia koskevissa asioissa hän seuraa Polybiosta niin tiiviisti, että on lähinnä tämän kääntäjä. Myöhempiä historoitsijoita on hämmentänyt Liviuksen tapa liittää pitkiä, hiottuja ja epähistoriallisia puheita tekstiin, mutta Liviuksen aikalaisiin se teki vaikutuksen.

Liviuksen maine oli hänen myöhäisellä iällään niin suuri, että erään ihailijan kerrotaan tulleen Gadesista, nykyinen Cadiz, Hispaniasta pelkästään nähdäkseen sankarinsa elävänä, minkä jälkeen vieras palasi tyytyväisenä kotiin. Liviuksen kirjat levisivät laajalle, vaikka koko sarja pergamentille kirjoitettuna maksoi saman verran kuin kunnioitettavan kokoinen huvila. Monet tyytyivät tiivistelmiin tai lukujen esittelyihin, epitomeihin, jotka ovat välittäneet nykyaikaan tietoja puuttuvien kirjojen sisällöstä. Kadonneita Liviuksia on etsitty vuosisatojen ajan. Täydellisen sarjan tiedettiin olleen olemassa viimeksi 500-luvulla, mutta nykytiede erottelee yhä fragmentteja vanhoista käsikirjoituksista.

Liviuksella tiedetään olleen vaimo. Eräs piirtokirjoitus, jonka arkeologit ovat kaivaneet esiin Padovassa, saattaa viitata Liviukseen – siinä tapauksessa hänen vaimonsa nimi oli Cassia Prima. Piirtokirjoituksessa mainitaan myös kaksi poikaa, ja tiedämme Liviuksen kirjoittaneen pojalleen ja kehottaneen tätä opiskelemaan Demosthenestä. Joko tämä tai toinen poika mainitaan erään maantieteellisen teoksen kirjoittajana, ja eräs myöhempi kirjoittaja mainitsee Liviuksen tyttären, joka nai reettorin nimeltään Lucius Magius.

Näistä lähteistä ja Liviuksen omista kirjoituksista muodostuu kuva älykkäästä ja lahjakkaasta henkilöstä, joka seurusteli valtaapitävien kanssa ( hän rohkaisi tulevaa keisaria Claudiusta kirjoittamaan historiaa, vaikka hänen ei voida todistaa varmasti olleen Claudiuksen opettaja), mutta piti kuitenkin jalkansa tiukasti maassa. Jos Liviuksen teoksia vielä löytyy autiomaan hiekasta tai jostakin unohtuneesta palimpsestistä, kuten monet toivovat, yhdellä Rooman suurimmista historioitsijoista on vielä paljon annettavaa jälkipolville.

Kirjallisuutta:

Livius, Titus: Rooman Synty. (Ab urbe condita, kaksi ensimmäistä osaa.) Latinan kielestä suomentanut ja nimihakemistolla varustanut Marja Itkonen-Kaila. 3. painos 1999. Porvoo Helsinki Juva: WSOY, 1994.

Free Homepage Translation

Domitian Square

Domitian Temple gave this area its name. It was the first temple to be built in the name of an emperor (81 – 96A.D.) and located next to the Domitian Square . The Polio
Fountain and Memmius Monument stands opposite of each other.

The Polio Fountain was situated on its left side of this temple. Water brought by aqueducts is distributed from this fountain by a branching system of baked clay pipes. Richly decorated sculpture from the Hellenistic period was excavated there. The sculpture depicts Odysseus while he was blinding Polyphemus (cyclops) in order to escape from his cave.

Memmius Monument was a memorial which was dedicated to Memmius, son of Caius and grandson of Sulla.

http://www.ephesus.us